1. Museoajoneuvo
Ajoneuvolaki, 24§: Museoajoneuvo on katsastustoimipaikan valtakunnallisen rekisteröidyn museoajoneuvojärjestön lausunnon perusteella museoajoneuvoksi hyväksymä ajoneuvo, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja jota on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entistetty asianmukaisesti.
Ajoneuvohallintokeskus voi antaa tarkempia ohjeita 1 momentissa tarkoitetun lausunnon sisällöstä ja menettelystä hyväksyttäessä ajoneuvo museoajoneuvoksi.
AMA:n lausuntokaavake on laadittu AKE:n lakimiehen ohjeiden mukaisesti (Mikko Helminen 09 - 618 533 42). Ma ikärajana 25 v siirtymäaikana 1.1.2008 saakka.
2. Museoajoneuvon tarkastus ja lausunnon antaminen
Ajoneuvon asiapaperit, tekniset tiedot ja omistushistoria tarvitaan. Valmistus- ja moottorin numerot oltava nähtävissä. Ajoneuvon tulee olla puhdas ulko- ja sisäpuolelta, moottori- ja tavaratilastaan, sekä alustaltaan. Maali- ja kromipintojen tulee olla siistit ja ruosteettomat. Sisustan on oltava alkuperäinen tai alkuperäisen kaltainen, ehjä ja siisti.
Moottorin oltava alkuperäinen tai vastaava, vuodoton ja ulkoasultaan siisti.
Ajoneuvon mukana seurattava kaksi kuljettajan puolelta etuviistoon kuvattua värivalokuvaa (digikuvien oltava suurella resoluutiolla kuvattuja ja valokuvapaperille tulostettuja).
Ajoneuvossa olevat poikkeukset kirjataan, mm. liikenneturvallisuutta parantavat varusteet voivat olla kokonaisuuteen sopivia uudempia osia.
3. Museoajoneuvoksi katsastaminen ja rekisteröinti
Ajoneuvo on esitettävä katsastajalle kuuden (6) kuukauden kuluessa ma-lausunnon antamispäivämäärästä lukien. Todettuaan ma-lausunnon ja omien havaintojensa perusteella ajoneuvon täyttävän ma-kriteerit, ja että ajoneuvolle on otettu ma-vakuutus, katsastaja tekee rekisteriotteeseen merkinnän: "museoajoneuvo" + lausunnon numero + pvm.
Ma-lausuntoon katsastaja merkitsee päivämäärän ja leimaa asiakirjan. Lausunnon kohtaan rekisteritunnus merkitään ajoneuvolle annettu rekisteritunnus.
Ma:a ei saa rekisteröidä ammattimaiseen liikenteeseen. Alkuperäinen ma-lausunto jää ajoneuvon omistajalle.
Ajoneuvon omistajan on esitettävä rekisteröinnin yhteydessä myös omistusoikeusselvitys jos kyseessä on rekisteröimätön ajoneuvo (katkeamaton omistusoikeusketju viimeisestä rekisteriin merkitystä omistajasta lähtien - tai omistusoikeusselvitys vähintään viimeisen kymmenen vuoden ajalta Suomessa), sekä tullin lupa rekisteröintiin mikäli kyseessä on ulkomailta tuotu ajoneuvo. Jos ma-rekisteröitävä ajoneuvo on jo rekisterissä, tulee ajoneuvo muutoskatsastaa.
Museoajoneuvoon saa pääsääntöisesti mustapohjaiset rekisterikilvet.
4. Museoajoneuvon vuosikatsastus ja yleiset määräykset
Ma:n vuosikatsastus suoritetaan ennen 1.1.1960 käyttöön otetuilla ajoneuvoilla joka neljäs vuosi ja uudemmilla joka toinen vuosi kesäkuun loppuun mennessä.
Talvirengaspakko, ajoneuvovero (käyttövoimavero) eikä käyttömaksu eivät koske museoajoneuvoja.
Ma-vakuutuksessa sitoudutaan maksimissaan 30 ajopäivään vuodessa. Jo hyväksyttyyn museoajoneuvoon ei saa tehdä muutoksia.
Ma-lausunto on pidettävä ajoneuvoa liikenteessä käytettäessä mukana, ja esitettävä viranomaisille rekisteriotteen liitteenä.
Omistajanvaihdoksen yhteydessä tulee ma-lausuntoasiakirjaan merkitä uuden omistajan tiedot katsastustoimipaikalla.
|