Kerhon tapahtumista toistaiseksi suurin ja kaunein on toukokuussa pidettävä Rompetori Auran Nuortentalolla. Tapahtuma on kasvanut koko ajan ja sekä myyjät, että asiakkaat ovat tapahtuman löytäneet.

Tähän mennessä olemme päästäneet harrasteajoneuvoilla paikalle saapuneet ilmaiseksi torille. Toki kalustomäärän kasvaessa voimme joutua tätäkin uudelleen arvioimaan tulevaisuudessa. Harraste mopolla pääsee aina ilmaiseksi sisään!
Rompetorin yhteydessä järjestämämme näyttelyn, jossa esitellään kerholaisten yms. ajoneuvoja. Käytössämme on koko Nuortentalon tanssisali ja mopoja ja moottoripyöriä onkin hienosti esillä. Vuoden 2007 ennätys oli yhteensä 76 mopoa ja moottoripyörää. Lisäksi piha-alueella on näytillä autoja, traktoreita, maamoottoreita yms. Joka vuosi pyrimme pitämään näyttelyllä jonkinlaista teemaa ja kalusto vaihtuukin joka vuosi
Rompetorikyselyihin vastaa Jouni Pulkkinen 050-3101745 tai Ari Hietajärvi 044-2558822
Kuvia Rompetori-tapahtumista löytyy Tapahtumien kuvagalleriasta:

|