|
Ensimmäiset Valtakunnalliset Veteraanimopedipäivät pidettiin
heinäkuun toisena viikonloppuna Jämsänkoskella Koskenpäässä
tyypillisessä suomalaisessa kesäsäässä. Tapahtuman aikana saatiin
sekä vettä, että aurinkoa sopivassa määrin. Tapahtumaan osallistui
n. 200 mopoa ja ajajaa. Lisäksi alueella olevalla Rompetorilla kävi
useita satoja ihmisiä. Tapahtuman osallistujamäärä pysyi aika
tavalla järjestäjien asettamassa budjetissa. Television antamat
säätiedotukset varmaankin pelottivat osan ihmisistä jäämään kotiinsa.
Järjestäjät olivat kuitenkin tyytyväisiä, osallistujat toivottavasti
olivat tyytyväisiä ja Rompetorikauppiaat olivat tyytyväisiä.
Moponosamyynnin puolesta normaaleilla rompetoreilla 20% asiakkaista
on potentiaalisia ostajia, mutta täällä potentiaalisten ostajien
suhde on 80%. Sanomattakin selvää, että tähän tapahtumaan kannattaa
satsata niin myyjä- kuin ostajapuolella ;) Tapahtumassa olivatkin
edustettuna käytetyn sekä uuden osan myyjät, että myös
uusiotuotanto-osamyyjät. Uusiotuotanto-osia olikin paljon myynnissä;
kuten äänenvaimentimia, moottoripeltejä, ketjusuojia, ohjaustankoja,
pakokäyriä, pakoputken ritilöitä, satulanahkoja, kokonaisia
satuloita jne. jne.
Järjestäjien puuhamiehinä toimivat mopoharrastajat Heimo Harju,
Kalevi Rauhamäki, Timo Palmu, Tarmo Niemelä, Henry Niemelä, Ari
Hietajärvi sekä Veli ja Asko Palonen. Lisäksi vierailevia
mopomiehistä mainittakoon ainakin Kalevi Heikkinen, Jorma Valkjärvi,
Anssi Siukonsaari, Olli J. Ojanen jne. jne. Tapahtuma oli yksi
Solifer –mopojen 50 –vuotisjuhlaa ja Solifereita olikin haalittu
paikalle hieno kokoelma. Toinen pääteema oli putkirunko –Tunturit ja
niitäkin saapui paikalle 5 kappaletta. Loput taisivat jäädä sinne
keräilijöiden talleihin :).
Varsinaisen mopotapahtuman ohjelmaan kuului toki seurustelua, mutta
myös järjestettyä ohjelmaa. Ajotapahtumia oli kaksi eli n. 40 km
pidempi lenkki ja n. 10 km lyhyempi lenkki näyttely yms. mopoille.
Ajoihin osallistui reilut 100 mopoa. Lisäksi alueella ajettiin
näytösajoja rompetori -yleisön nähtäväksi. Näyttelyihin osallistui
noin 150 mopoa. Mopoja olikin edustettuina laidasta laitaan.
Pappa-Tuntureita oli paljon, mutta suhde Pappojen ja muiden mopojen
välillä oli paljon pienempi kuin monissa muissa tapahtumissa. Ilman
muuta kaikki Pappa-Tunturit ovat vastedeskin tervetulleita
tapahtumaan, mutta tämä vain kertoo, että muidenkin mopojen
harrastaminen on kasvussa ja juuri tällaiselle tapahtumalle on
olemassa tilaus. Toki paljon mopoja ja malleja tapahtumasta vielä
puuttui, mutta kyllähän siellä melkoisia harvinaisuuksia oli jo
näytillä.
Lauantai –iltapäivänä oli myös mahdollista kuulla Olli J. Ojasen
mielenkiintoinen puhe Jämsänseudun mopohistoriasta. Ollihan
muistetaan Suomen luetuimpien mopoteosten tekijänä.
Tapahtumassa pidettiin lisäksi erilaisia kilpailuja ja parhaita
palkittiin seuraavasti:
Patun Team Kalannista sai palkinnon pisimmän matkan mopolla paikalle
ajaneista. Kerhon jäsenet ajoivat 60 –mallin Tunturin tapahtumaan
kuskia vaihtaen. Kalannin ryhmällä on muuten plakkarissa myös
Kalanti-Nordkapp ajo viime vuodelta.
Patun ryhmästä löytyi myös Nestori –palkinnon saaja kun Reijo
Silokivi ajoi paikalle 1939 –mallisen 98 –kuutioisen NV:n.
Parhaan rakennellun mopon palkinto meni Pohjolan Eerolle Salosta ja
hänen erittäin hienolle Deep Runner Rapala Crescent -59:lle.
Muistutukseksi, että tähän mopoon ei suinkaan ole tuhottu hyvää
alkuperäiskuntoista mopoa, vaan aihio on rakentunut pitkälti pelkän
rungon ympärille. Toivottavasti näemme näitä ensi vuonna paljon
lisää. Hyvä Eero.
Veteraanimoottoripyöräklubin Museotarkastajat Esa Kalkku Suolahdesta
ja Jani Liimatainen Viitasaarelta toimivat tuomareina
entisöintikilpailussa ja ensimmäiset palkinnot jaettiin 50 –, 60- ja
70 –luvun mopoille omina sarjoinaan. 50 –lukuisten pääpalkinto meni
Jyväskyläläisen Olli Niinikankaan NSU koneiselle Monarkille. 60 –lukuisten
palkinto meni Vaajakoskelaisen Veli Palosen 60 Exportille ja 70 –lukuisten
palkinto Jämsäläisen Antti Virtasen Tunturi Super Sportille
vuosimallia 1977. Entisöintikilpailuun saisi osallistua enemmänkin
mopoja, mutta hyvä näinkin. Onnittelut kaikille voittajille.
Yleisö valitsi tapahtuman kauneimmaksi mopoksi Jämsäläisen Partalan
Mopohöperöiden Jouni Kotiahon Tunturi 63:n. Kaikista hienoista
mopoista valittuna tämä kertoo kaiketi Pappa-Tunturibuumin
jatkumisesta aina vaan. Mopo on kyllä erittäin hienokuntoinen ja
hyvin rakennettu. Omistaja jakoi kiitokset palkinnosta koko Partalan
mopokerholle ja luovuttikin palkinnon kerhon puuhamiehelle Heimo
Harjulle. Toinen palkinto meni Jyri Jussilan Solifer Speed -66:lle
ja kolmas palkinto jaettiin Jääskeläisen Jarmon 56/57 Tunturin ja
Pohjolan Eeron Deep Runner Crescentin kesken.
Tapahtumalla näyttäisi olevan kysyntää ja palaute sekä
osallistujilta, että Rompetorimyyjiltä oli sen verran kannustavaa,
että tapahtuma pidetään myös tulevina vuosina. Ensi vuoden
tapahtuman suunnittelu onkin jo aloitettu ja tästä ensimmäisestä
kerrasta on otettu opiksi ja suunnitelmissa onkin entistä parempi
tapahtuma ensi vuodelle. Parannuksena ainakin, se että
sisämajoituspaikkoja pitää saada lisää rutkasti. Tapahtuman
pitopaikaksi vakiintunee ainakin toistaiseksi keskinen –Suomi. Jos
siltä tuntuu, niin tapahtumaa voisi siirtää myös lähemmäksi
Tampere-Lahti –akselia, mutta katsotaan. Ensi vuoden tapahtumaan
toivotetaan lisäksi tervetulleiksi kaikki ainakin alle 100 –kuutioisella
veteraani-ikäisellä kaksi- tai kolmipyöräisellä ajavat.
Niinpä. Ensi vuotta odotellessa.
Oheisessa kuvagalleriassa muutama otos tapahtumasta. Lisäksi
kuvasatoa löytyy ainakin Samohan sivuilta.
|
|